Kesäleirit juhlistavat Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä

 

Nuorisokeskus Anjalassa on järjestetty usean vuoden ajan päiväleirejä paikallisille lapsille kesäloman alkuviikkoina. Tulevana kesänä päiväleirit järjestetään jälleen. Lapset tulevat leirille aamuisin kello yhdeksältä ja ohjattua ohjelmaa on kello 14 saakka. Leiriin kuuluu päivittäin lounas ja lisämaksusta voi tilata myös aamiaisen ja välipalan. Ohjelmatarjontaa on seikkailusta kädentaitoihin ja liikunnasta ilmaisutaitoon. Ohjelmassa näkyy tänä vuonna myös Suomen 100-vuotisjuhlavuosi.

Päiväleirien lisäksi nuorisokeskuksessa kokeillaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa kesäleirejä, joilla yövytään. Nuorisokeskus Anjala haluaa osaltaan juhlistaa Suomen itsenäisyyttä ja haluaa tehdä sen tavalla, jonka osaa parhaiten: lasten ja nuorten kanssa. Nuorisokeskus haluaa tuoda yhteen kymenlaaksolaisia lapsia ja nuoria ja pohtia heidän kanssaan kymenlaaksolaisuutta, suomalaista yhteiskuntaa ja sen tulevaisuutta. Leirit on suunnattu kaikille kymenlaaksolaisille lapsille ja nuorille.

Nuorisokeskus Anjala sai keväällä 2016 Kymenlaakson Liitolta Valtioneuvoston kanslian Suomi100-hankerahoitusta kesäleirien toteuttamiseen. Leirien tavoitteena on pohtia lasten ja nuorten kanssa nykypäivän Suomea, miten tähän hyvinvointiyhteiskuntaan on päädytty ja millainen Suomi on tulevaisuudessa. Leirien ideoinnissa ovat olleet mukana Kymenlaakson nuorisovaltuustot.

Aiheena leireillä on Nuorisokeskus Anjalan tämän vuoden teema ”Välittäminen”. Aihetta käsitellään ryhmätoiminnan, ilmaisutaidon ja taidetyöpajan kautta. Taidetyöpajan tuotoksista osa pääsee mukaan laajempaan yhteisötaideteokseen. Yhteisötaideteoksen suunnittelusta ja taiteellisen työskentelyn toteutuksesta vastaa kuvataiteilija Antti Halonen. Taideteos sijoitetaan Ankkapurhan kulttuurisäätiön vuonna 2015 perustamaan syötävään puutarhaan ja teokseen liittyy myös puutarhaistutuksia. Kesäleirien lapset ja nuoret osallistuvat myös istutustöihin. Yhteisötaideteos valmistuu kesän aikana ja se julkistetaan elokuussa pidettävässä maakuntajuhlassa.

 

Päiväleirejä on kaksi, joista ensimmäinen on 5. – 9.6. ja jälkimmäinen 12. – 16.6. Leirit on suunnattu 7 – 12-vuotiaille lapsille. Leirimaksu on 45 euroa ja se maksetaan jälkikäteen laskulla. Ilmoittautumisen yhteydessä kerrotaan myös lapsen erityisruokavalio ja muut leiriin vaikuttavat seikat sekä mahdolliset lisämaksulliset aamupalat kello 8 – 9 välillä tai välipalat kello 14 jälkeen. Onnistuneesta ilmoittautumisesta tulee kuittaus vanhemman ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.

Suomi100-kesäleirit järjestetään 12. – 14.6. ja 19. – 21.6. Ensimmäinen leiri on suunnattu 7 – 11-vuotiaille lapsille ja toinen leiri on 12 – 16-vuotiaille nuorille. Leiriin kuuluu yöpyminen nuorisokeskuksen majoitustiloissa, ruokailut sekä ohjelma. Leirille otetaan osallistujia kaikista Kymenlaakson kunnista. Onnistuneesta ilmoittautumisesta tulee kuittaus vanhemman ilmoittamaan sähköpostiin. Leirin hinta on 45 euroa.

Ilmoittautuminen kaikille leireille alkaa 6.3.2017 osoitteessa www.nuorisokeskusanjala.fi. Kullekin leirille pääsee 40 ensin ilmoittautunutta. Leireistä lähetetään leirikirje osallistujille toukokuussa.

 

Lisätietoja:

Kirsi Sali, kehittämispäällikkö
040 758 3817
kirsi.sali@ankkapurha.fi