Kummijoukkue Kouvolan Keilailuliitto

Nuorisokeskus Anjala tukee seitsemää Kymenlaaksolaista kilpa- ja harrastusryhmää. Kouvolan Keilailuliiton juniorit on yksi näistä kummijoukkueista. 

Kouvolan Keilailuliiton juniorit ovat saaneet kunnian olla yksi Nuorisokeskus Anjalan kummijoukkueista viimeisen kahden vuoden ajan. Viikoittaiset harjoitukset ovat sosiaalisia ja iloisia tapahtumia, joissa vietetään aikaa kavereiden kanssa keilailutaitojen kehittämistä unohtamatta.

 

#ylilajien #aitoyhteispeli

 

 

Kouvolan keilailuharjoituksissa vallitsee turvallinen, levollinen ja lämminhenkinen ilmapiiri, jotta kaikki voivat tuntea olonsa mukavaksi mielenkiintoisen harrastuksen ääressä. Harjoituksissa korostetaan kavereiden huomioimista ja tsemppaamista. Nuorisokeskus Anjalan tuen ansiosta harjoitusten ratamaksut on pystytty pitämään alhaisina, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nauttia keilailun värikkäästä maailmasta.

 

Harjoitukset alkavat aina alkulämmittelyllä ja tekniikkaharjoitteilla. Tuntien päätteeksi tuloslaskimet laitetaan vielä päälle, jotta jokainen pääsee mittaamaan kehitystään ja ylittämään omia ennätyksiään kiehtovan pistelaskun merkeissä. Kysyimme tammikuun harjoituksissa lasten kommentteja harjoituksista. Yhtenäisiksi teemoiksi muodostuivat liikunta, hauskuus, kaverit ja kehittyminen. Tässä poimintoja junnujemme ajatuksista!

 

Liikunta

 

Keilailu on erinomainen liikuntamuoto, joka sopii aivan kaikenikäisille. Laji kehittää lihasvoimaa, tasapainoa, kehonhallintaa ja motorista taitavuutta. Keilailutunnin aikana tulee otettua aivan huomaamatta tuhansia vauhdikkaita askelia.

 

”Keilauksessa parasta on, että saa liikuntaa.”

 

”Keilaus on nilkoille hyväksi. On kiva saada kaatoja.”

 

 

 

 Hauskuus

 

Kaiken toiminnan lähtökohtana on, että lapset viihtyisivät harjoituksissa ja keilahallilla. Rento ilmapiiri ja kaikkien huomioiminen ovat avainasioita mukavan harjoitustapahtuman luomiseen. Innostuksen kasvaessa junnut tulevat harjoittelemaan myös harjoitusten ulkopuolisena aikana.

 

”Mä tuun treeneihin, koska se on kivaa.”

 

”Keilaus on kivaa, käyn myös parkourissa. Pallon heittäminen on kivaa. 

Kiva tulla ja on hauskaa.”

 

”Täällä on kivaa! Hyvin on mennyt.”

 

Kaverit

 

Olennaisen osan harjoituksista muodostavat tietysti kaverit, joiden kanssa vaihdetaan kuulumiset ja nautitaan hyvistä suorituksista. Parhaassa tapauksessa harjoituksissa muodostuu ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat läpi vuosien myös keilaratojen ulkopuolella.

 

”Keilaus on mukavaa koska täällä näkee kavereita.”

 

”Keilaaminen on kivaa ja kaverit mukana.”

 

”Keilailu on mukavaa, on kiva käydä kavereiden kanssa. 

Kiva oppia kaikkea uutta.”

 

Kehittyminen

 

Jokaisen harjoituksen tavoitteena on, että lapsi oppisi jotain uutta tai kehittäisi aikaisemmin oppimaansa. Vähitellen kokemuksen karttuessa kehitys näkyy tuloksissa ja mahdollisesti jopa kilpailullisessa menestyksessä, mikäli kilpailut alkavat houkuttaa.

 

”Mukava porukka ja ohjaajat. Mahdollisuus kehittyä hyväksi keilaajaksi.”

 

”Haluan kehittyä ja tykkään keilata.”

”Olen keilannut 12 vuotta ja junioriharjoituksissa 6 vuotta. Heittoani ja tarkkuuttani on kehitetty täällä paljon ja siitä syystä pärjään jo aika hyvin aikuisten kansallisella tasolla. Nykyään toimin myös täällä junioriharjoituksissa ohjaajana. Isot kiitokset ohjaajille, jotka ovat tehneet minusta hyvän keilaajan.”

 

 

 

 

Suuret kiitokset Nuorisokeskus Anjalalle mahtavista yhteistyövuosista 2018-20!!