Tyttö kertoo kasvista ja kävystä

Palvelut

Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.
Ensisijaisesti palvelemme valtakunnallista nuorisotoimintaa, leiri- ja luontokoulutoimintaa sekä nuorisomatkailua. Lasten ja nuorten leirien, rippileirien ja päiväretkien lisäksi osaamiseemme kuuluu myös yritystilaisuuksien ja kokouksien, virkistyspäivien ja perhejuhlien toteuttaminen.

Nuorisokeskus Anjalan elämyksellinen, turvallinen ja luonnonläheinen kartano- ja joenrantamiljöö sijaitsee vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Löydät meidät Kouvolasta, Anjalan kylästä, Kymijoen varrelta.

Nuorisokeskuksen tilat ja runsas ohjelmatarjonta mahdollistavat monenlaisten tilaisuuksien järjestämisen. Käytössä on 149 hyvätasoista majoituspaikkaa ryhmille, ruokapalvelut, sauna, kokoustiloja ja ammattitaitoinen henkilökunta. Palvelemme ympäri vuoden.
Käyttämällä nuorisokeskuksen palveluja tuet lasten ja nuorten hyväksi tehtävää työtä. Nuorisokeskukset ovat voittoa tavoittelemattomia, yleishyödyllisiä yhteisöjä, joiden mahdollinen tuotto käytetään nuorisokeskustoiminnan kehittämiseen. Haluamme tarjota nuorille myönteisiä kokemuksia maailmasta ja toisten kanssa toimimisesta. Noudatamme työssämme nuorisolakia ja ohjelmillamme on selkeät tavoitteet, joiden kautta tuemme nuorten kasvua ja kehitystä.
Toiminnassamme lähtökohtana on terveet elämäntavat, yhteispeli, ympäristön turvallisuus ja onnistumisen elämykset, joita pyrimme jakamaan. Arvoihimme kuuluu kanssaihmisten kunnioittaminen. Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys näkyvät myös asiakaspiirissämme ja toiminnassamme, tasa-arvoisuus on meille tärkeää.

Leirit

Meillä on helppo järjestää erilaisia leirejä, kuten rippi-, urheilu- tai teemaleirejä. Suurempienkin tapahtumien järjestäminen on helppoa, kun majoitus-, ruoka- ja ohjelmapalvelut saa saman katon alta.

Lue lisää
Lapset tauolla juomassa

Leirikoulut

Nuorisokeskus Anjalassa järjestetyissä leirikouluissa on huomioitu kasvatuksellisuus ja toiminnan tavoitteellisuus. Toiminta on suunniteltua, luotettavaa ja ohjaus korkeatasoista. Leirikoulu voi olla vuorokauden tai vaikkapa viikon mittainen seikkailu, josta koko luokka nauttii.

Tutustu
Pojat keskustelevat melomisesta

Päiväkävijöille

Ohjelmamme tarjoavat lapsille ja nuorille erilaisia seikkailuja ja elämyksiä, eri ikäryhmille sopivalla tavalla. Ohjelmat toteutetaan avoimella ja rennolla otteella, jolloin jokainen voi osallistua omien kykyjensä mukaan.

Lue lisää